Oikeamieliset puut kasvoivat oikeaoppisen omistajansa valvovan silmän alla. Eräänä myrskyävänä yönä männyistä irtosi neulasia ja oksia. Pieni arka risu huomasi joutuneensa eroon omistaan, keskelle vihamielistä, vierasta ahoa.
Aluksi arka risu oli hiljaa. Mutta vähitellen se alkoi sanoa sanottavansa muille. Iloinen sieni kuunteli. Sekin oli ensin varonut kertomasta mitä todella ajatteli. Kun joku oli vaikkapa alkanut ihmetellä poudan jatkumista, iloinen sieni oli tokaissut: “Pitelee hunajaa housussa.” Arka risu kertoi puolestaan kysyneensä tiedemieheltä, miten voi olla menneisyyttä ja tulevaisuutta, kun ei ole nykyhetkeäkään, paitsi juuri äsken.
Iloinen sieni tunsi aran risun sukulaissielukseen. Arka risu tunsi iloisen sienen sukulaissielukseen. Muu ahon väki leimasi heidät toisinajattelijoiksi, jotkut nimittelivät ja ilkkuivat, jotkut toiset haukkuivat muukalaisiksi.
Syyskylmät tulivat. Kuuraiset aamut enteilivät talven tuloa. Sitten satoi lumen.
Kirjoittaja: Kari Pääskynen
1 kommentti:
Arkuus on voitettavissa ystävyyden kautta. Talven alla kaikki ovat hiljaa - toisinajattelijatkin. *_*
Lähetä kommentti